Eino Leino tarinoi näin runossaan unilaulu:

Elä pelkää! En minä itke.
En itkenyt vuosihin.
Mut vuosia unt' olen nähnyt
ja uskonut unihin.

Ja uni jos yksi se petti,
niin uskoin ma uutehen;
mut unista kauneista kaunein
olit tyttö ja - viimeinen.

Niin.. näinkin sen voi varmaan sanoa. Henkiset mestarit ovat kuitenkin yleensä eri mieltä. He sanovat, että niinkutsuttu henkisyys on se viimeinen uni. Se, kun ihminen lakkaa olemasta kiinnostunut maailman asioista, ehkä jopa "luopuu maailmasta" ja muuttaa ashramiin, alkaa viettää aikaansa vain muiden "henkisten" ihmisten kanssa, kuuntelee vain "henkistä" musiikkia, muuttaa ehkä pukeutumistyyliään, jne. Vielä toistaiseksi minulle ei ole selvinnyt, onko tästä oikeasti olemassa mitään oikotietä, vai onko kaikkien kuljettava tämä polku, kunnes jonain päivänä herää ja huomaa että hei, tämähän on ihan samaa unta kuin kaikki se minkä jätin taakseni.. Ja sitten, mitä? Siitä ovat mestarit antaneet vihjeitä, mutta kuinka selittää selittämätöntä?

On sanottu, että alussa maailma on vain vaailma, vuori on vuori, puu on puu. Sitten seuraa vaihe jossa kaikki on jotenkin ihmeellistä ja vuori ei ole vuori vaan jotain aivan muuta, puu ei ole puu.. Ja viimeisenä on vaihe, jolloin vuori on jälleen vain vuori, ja puu on jälleen vain puu..