Siitä asti kun palasin ashramista lokakuussa, ei ole huvittanut kirjoittaa tänne ns. "omia juttuja", tai paremminkin sanottuna ei ole kehdannut. Katsoessani kesäisiä kirjoituksiani minut valtasi lähinnä häpeä: niin selvästi niistä paistaa läpi "ah mä olen niin ihana" -egoni ja tarpeeni ns. opettaa, vaikken ole vielä valmiskaan.

Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa erään ystäväni, joka muussa yhteydessä sanoi näin (puhuimme taiteesta): "Täytyykö sen timantin aina olla valmiiksi hiottu, ennenkun sen voi päästää näkyville?"

No, ei. Ja eikös se elämä ole nimenomaan sitä että me kokeillaan eri juttuja ja kerrotaan sitten toisillemme: -Hei kato, mä kokeilin tämmöstä, ja siitä seurasi tämmöstä, mitäs sä kokeilit tänään?

Tänään kokeilin tosiaan jotain uutta. Minulla on ollut tarve näyttää muille ja myös itselleni miten ihanaa tää elämä on trallallaa. Sitten kun jostain sisältä haluaa nousta joku negatiivinen tunne niin sen kieltää tai sen tukahduttaa (esim. ruualla) tai sitä alkaa viskellä kovilla esineillä, toivoen että se vaan menisi pois. Koska eihän mun nyt kuulu tuommoista tuntea! Hyi olkoon! Tai sitten toinen, harvemmin esiintyvä variaatio: rypeä jossakin tunnetilassa, esim. ikävässä jotakuta kohtaan, haluamattakaan päästä siitä tunteesta eroon, koska sillain muka "todistaa" itselleen ja muille jotakin.. Eli tukahduttaminen/tarrautuminen, viisasta? Not.

Tänään sitten kuljeskelin läheisessä metsässä ja tulin tietoiseksi todella epämiellyttävästä tunteesta jossakin syvällä, ja tajusin yrittäneeni jo pitkään juosta karkuun juuri tätä juttua, mutta en tiennyt mikä se oli. Jäljitin sen energian fyysisessä kehossa vatsaani, ja annoin sille luvan olla olemassa. Kyselin siltä ystävällisesti: mikä olet, minne sä haluat mennä? Annoin energian lähteä liikkeelle, se levisi koko kehooni ja muuttui jotenkin laimeammaksi, vähemmän pistäväksi, se ei tuntunut enää niin pahalta. Se kihelmöi siinä jonkun aikaa, ja yllättäen sanoi heippa ja lähti sitten pois muutaman kyyneleen ja mielikuvan saattelemana. Ja olo oli totaalisen helpottunut. Hmm. Vau, ai tän voi tehdä näinkin, no, tätähän koko maailma on huutanut viime ajat ihan joka suunnalta, tai itse asiassa jo monta vuotta, mutta en vain ole uskonut. Echart Tollet ja kaikki.

Siis niinkuin tämänkaltaista settiä: (tämän kirjoittanut Pamela Kribbe)

"Tärkein asia mitä voitte tehdä tunnetilan kanssa on sallia sen tulo, tunnustella sen kaikkia puolia ja samalla pitää kiinni tietoisuudestanne. Otetaan esimerkiksi viha. Voitte kutsua vihan olemaan täysin läsnä, kokea sen kehossanne eri paikoissa ja samalla te tarkkailette sitä neutraalisti. Tällainen tietoisuuden tyyppi on parantavaa. Tässä esimerkissä tapahtuu niin, että te ympäröitte tunnetilan, joka on pohjimmiltaan eräänlaista väärinkäsitystä, käyttäen hyväksi ymmärrystä. Se on henkistä alkemiaa."

Tässäpä paras video johon olen hetkeen törmännyt aiheesta:


Ja tässä toinen aika ihana, jonka toinen puolistko taitaa kyl mennä otsikon "siunattu hulluus" alle :D