Kirjoitan nyt sellaisesta asiasta jota en voi millään ymmärtää!

Takanani on yksi omituisimmista ja voinnin ja monen muunkin asian suhteen laajaskaalaisimmista talvista. Alkutalvi meni aikalailla laiskotteluun ja epäterveellisen elämän puolelle (ruokavalion suhteen, enkä harrastanut juuri liikuntaa, en meditoinut..), ja tämän seurauksena päätin tehdä aimo liudan uudenvuodenlupauksia, joista jokaista aloin noudattaa heti 1.1. Se oli vähän sellainen "muutetaan kaikki kerralla" -juttu. Ne sisälsi mm. lupauksen herätä joka aamu kuudelta meditoimaan 2 tunniksi, jonka jälkeen tunti ulkoilua, lupauksen toistaa Ammalta saamaani mantraa mielessä koko ajan, ja elää 90 %sti raakaravinnolla. Ensimmäinen viikko oli aika vaikeaa. Poistettuani häiriötekijät; loputtoman Youtube -videoiden katselun, ylensyömisen ja sen seurauksena liikaa nukkumisen (raakaravinnon ansiosta tuli itse asiassa heräiltyä jo klo 5 aivan virkeänä..), oli yhtäkkiä hirveesti aikaa ja tilaa kohdata sisäinen kipu ja tyhjyys. Mutta eihän siihen kauaa mennyt kun se tyhjyys alkoi täyttyä jollain uudella, ja tuosta kuukaudesta (niin, noudatin lupauksiani peräti kuukauden..) muodostui lopulta aivan uskomaton kokemus. Nyt seuraa postauksen hehkutusosio:

No, ensinnäkin se yhdistelmä meditaatio-raakaravinto. Ravinto herkisti minut meditaation energioille ja meditaatio herkisti minut ravinnon energioille. Alunperin kiinnostuinkin raakaravinnosta oltuani paastolla ja huomattuani kuinka syviä meditaatiot silloin ovat, että kuinka voisin saavuttaa tuon saman silloinkin, kun syön? Lopulta tuntui etten syönyt enää keholleni, vaan loppukuusta tuntui kuin olisin joku sellainen energiakenttä kehoni ympärillä noin metri, pari suuntaansa, joka kihelmöi iloa ja jokaisen meditaation ja ruokailuhetken aikana tuo kihelmöinti vain voimistui. Myös liikunnalla oli tässä suuri osa. Kuukautta hallitsi sellainen ihan uudenlainen kirkkaus ja selkeys, kuin olis elänyt jossain sumussa tietämättään ja yhtäkkiä olisi nähnyt kaiken selvästi. Energiaa oli loputtomasti. Tein hyväntekeväisyyttä Ammalle ja olin myös töiden suhteen äärettömän tuottelias, piirsin syksyllä ilmestyvää sarjakuva-albumiani ihan intona ja kustantaja ylisti jälkeä vuolaasti.

Mutta tämä kaikki on vain haikailua. Muistan sen aamun, kun istuin harjaamassa hampaitani nojatuolissa ja seuraavana olisi ollut vuorossa meditaatiosessio. Jostain sisältäni kuului unohdetun vastahangan ääni: en varmana meditoi! Tuli yhtäkkiä olo kuin olis ollut matkalla kohti giljotiinia, taisin sillä hetkellä samaistua egooni.. ja tottelin sen ääntä. Siitä kaikki alkoikin tulla ryminällä alas. Yhtäkkiä en enää meditoinut, sitten aloin syödä ihan mitä sattuu, seurauksena väsyin niin etten jaksanut liikkua tai ulkoilla, nukuin taas liikaa, ei huvittanutkaan tehdä töitä.. Kaikki kulminoitui siihen kun makasin pari viiikkoa retkahtaneena vanhaan riippuvuuteeni sokeriin, ja katselin netistä latailemaani uskomattoman turhaa hömppäviihdettä. Olo oli totaalisen karsea, ja se sama ääni sisälläni riemuitsi. Kärsimys, vanha, tuttu, oli palannut, ja se ääni sanoi: NYT KAIKKI ON TAAS HYVIN.

Siitä lähtien olo on ollut kuin olisin Tähtien Sodan taistelutanner, jossa hyvä ja paha taistelevat. Noudatan taas hyviä tapoja jonkin aikaa, kirjoitan päiväkirjani täyteen suitsutusta kuinka tää vaan rokkaa, tää on ihan mahtavaa!! -ja sorrun pahoihin tapoihin heti seuraavana päivänä, ja voin huonosti.. Teen jatkuvasti päätöksiä että alan taas elää sillä tavalla jonka tiedän nyt johtavan taivaaseen maan päällä -mutta ei ihan vielä, huomenna sitten, tai ensi maanantaina.

Huominen ja ensi maanantai ovat itse asiassa -no, huomenna! Jospa aloittaisin silloin. Mutta sallikaa minun tänään vielä kieriä mudassani, olkaa kiltit.